Facebook Twitter
Työ ja työllistyminen
Yhteiskunta ja demokratia
Ihmissuhteet
Tyytyväisyys
Syrjäytyminen
Epävarmuus ja turvattomuus

On todennäköistä, että työurallani joudun vaihtamaan työpaikkaa useita kertoja

Kuvaus

Nuorista noin kaksi kolmesta arvioi joutuvansa työuransa aikana vaihtamaan työpaikkaa useita kertoja. Vuodesta 1997 jatkuneen seurannan aikana tapahtuneet muutokset näkemyksissä ovat niin pieniä, että ne mahtuvat otostutkimuksen satunnaisvaihtelun sisään.

Tätä voi pitää hieman yllättävänäkin ottaen huomioon välillä voimakkaana velloneen keskustelun pätkätöistä ja työelämän sirpaloitumisesta. Nuorten määräaikaisten työsuhteiden osuus ei tosin ole Nuorisobarometrin seuranta-aikana vuodesta 1997 kasvanut, vaan päinvastoin pienentynyt. Naisten ja miesten arvioissa ei ole eroja, mutta iän karttuessa näkemys yleistyy.

Lisätietoa: Nuorisobarometri 2013